Kevään 1992 huima liigakarsinta JoKP - Kiekko-Espoo

31.01.2023

JoKP_K_Espoo_iso.jpg

Keskiviikkona pelattava Joensuun Kiekko-Poikien ja Kiekko-Espoon välinen Mestis-ottelu herättää monissa joensuulaiskatsojissa muistoja yli 30-vuoden takaa. Kauden 1991-92 päätteeksi pelattu liigakarsinta joukkueiden välillä kuuluu joensuulaisen jääkiekon muistorikkaimpiin tarinoihin, vaikka se päättyikin JoKP:n kannalta pettymykseen huiman ottelusarjan päätteeksi.

Teksti: Pekka Malvela


Keväällä 1991 Joensuun Kiekko-Pojat oli noussut suoraan SM-liigaan voitettuaan 1.divisioonan suvereenin esityksen jälkeen. Tšekkiläisen Jan Eysseltin valmentama JoKP lähti liigaan tavoitteenaan sarjapaikan säilyttäminen. Harjoitusottelut olivat menneet hyvin, mutta varsinaiset liigaottelut alkoivat kehnosti: ensimmäisen sarjaneljänneksen eli 11 ottelun jälkeen JoKP:lla oli koossa vain kaksi pistettä tasapeleistä JyP HT:n ja KalPan kanssa. Lokakuun lopulla JoKP:n seurajohto hankki uudeksi maalivahdiksi Tapparasta 21-vuotiaan Juha Vireniuksen. Maalivahdin hankinnalla oli vaikutusta, sillä jatkossa pisteitä alkoi kertyä enemmän JoKP:n puolustuksen ja maalivahtipelin toimiessa paremmin. Kiekko-Poikien otteet paranivat tasaisesti kauden loppua kohden mentäessä, mutta etenkin huonosti sujuneen alkusyksyn vuoksi runkosarjan loppusaldonaoli viimeinen sija. Liigakarsintojen välttäminen oli jäänyt vain kuuden pisteen päähän.


Liigakarsinnoissa Kiekko-Poikien vastustajaksi tuli 1. divisioonan voittaja Kiekko- Espoo. SM-liigan kovista peleistä rutiinia hankkinutta JoKP:tä pidettiin karsintasarjan ennakkosuosikkina. Kaiken piti olla joensuulaisittain kunnossa, kun JoKP oli vieläpä viimeisellä kierroksella voittanut sarjajohtaja Jokerit ja pilannut samalla helsinkiläisten runkosarjan voiton.


Ensimmäinen karsintaottelu pelattiin Helsingin jäähallissa 19.3.1992. Espoolaiset veivät ottelun Helsinkiin, koska Kiekko-Espoon omaan pikku halliin Matinkylässä mahtui vain noin tuhat katsojaa. Helsingissä ottelua seurasi 6379 katsojaa. Joensuulaisille ennalta melko tuntematon Kiekko-Espoon joukkue näyttäytyi hyvin liikkuvana ryhmänä, mutta parempi kaksinkamppailupeli toi 4-3-voiton Kiekko-Pojille.


Toisessa osaottelussa paremmin valmistautunut ja tehokkaasti viimeistellyt Kiekko-Espoo
hämmästytti JoKP:n voittoa odottaneen 5000-päisen Mehtimäen yleisön täydellisesti: ottelun jälkeen tulostaululla olivat murskalukemat espoolaisille maalein 8-2!


Kun Kiekko-Espoo voitti kolmannen ottelun jatkoajalla lukemin 3-2, oli espoolaisilla mahdollisuus varmistaa liiganousunsa seuraavassa kohtaamisessa Joensuussa. Hyvin latautunut ja hurjasti luistellut Kiekko-Pojat onnistui kuitenkin voittamaan kotonaan maalein 3-2 ja siirtämään ratkaisun viidenteen peliin Helsinkiin. Voittomaalin tuossa ottelussa merkittiin Jouni Mustoselle, joka lakaisi Rostislav Vlachin yläputkeen osuneen laukauksen verkon perukoille.


Ratkaiseva viides kohtaaminen joukkueiden välillä aprillipäivänä 1.4.1992 oli tasainen ottelu. Ensimmäinen erä päättyi maalittomana. Toisen erän alussa Riku Kuusisto vei ensin espoolaiset johtoon, jonka JoKP:n Markku Kyllönen kuittasi 10 minuuttia myöhemmin. Kiekko-Pojat hallitsi toisen erän loppua, mutta Kiekko-Espoon ajoittain helisemässä ollut puolustus kuitenkin kesti ja erätauolle lähdettiin 1-1-tilanteessa. Kolmannessa erässä Kiekko-Espoon nuoret hyökkääjätähdet Jere Lehtinen ja Tero Lehterä pääsivät 2-1-ylivoimahyökkäykseen, josta Lehterä laukoi 2-1-maalin. Kiekko-Espoon johto piti loppuun saakka, mikä vääjäämättä tarkoitti sitä, että JoKP:n tie vei takaisin 1.divisioonaan. Joensuusta otteluun matkustaneet noin 300 Kiekko-Poikien kannattajaa joutuivat poistumaan Helsingin jäähallista äärimmäisen pettyneinä.


Pääsarjasta putoaminen harmitti monia jääkiekon ystäviä Joensuussa ja koko maakunnassa, sillä liigakiekko oli kiinnostanut yleisöä todella hyvin. JoKP:n kotiotteluiden yleisökeskiarvot kahdella SM-liigan kaudella 1989-1990 ja 1991-1992 olivat 3799  ja 3891 katsojaa.

04.03.2024Äänestä Joensuun Kiekko-Poikien kevätkauden pelaajaa!
29.01.2024Tilaa Kiekko-Poikien 2023-2024 kausijulkaisu
13.12.2023Susirajan Punamustien fanimatka Imatralle lauantaina 30.12.2023
14.09.2023Kuljetukset Kiekko-Poikien kotipeleihin Outokumpuun 2023-2024
01.09.2023Liity nyt Susirajan Punamustien jäseneksi kaudelle 2023-2024
30.08.2023Uutisia Susirajan Punamustien vuosikokouksesta
11.08.2023Susirajan Punamustat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään 29.8.2023
12.03.2023Äänestä Joensuun Kiekko-Poikien kevätkauden pelaajaa!
31.01.2023Kevään 1992 huima liigakarsinta JoKP - Kiekko-Espoo
03.11.2022Susirajan Punamustien ja Jet Set Barin fanimatka Imatralle 3.12.2022

Siirry arkistoon »